Yksi asioista, joita kaipaan eniten koronaeristyksissä on kirpputorit. Etenkin fyysiset kirpputoritapahtumat, itsepalvelukirppikset ja second hand puodit. Kirppistelyn parhaita puolia on metsästyksen ja löytämisen riemu, ja materiaalionnen tavoittaa ilman, että mitään uutta rompetta olisi tuotettu maailmaan.
Ostan suurimman osan vaatteista ja kodin tavaroista käytettyinä, ja myyn myös kaiken käyttökelpoisen, mutta meille tarpeettomaksi käyneen kirppiksillä. Tälläkin hetkellä meillä on myyntipöydällinen tavaraa jumissa lastenvaatekirpputori Vekarakirppiksellä, kun koronaeristys johti kirpputorin väliaikaiseen sulkemiseen kesken myyntiviikon. Paikka on yleensä luottokirppikseni niin lapsen vaatettamiseen kuin hänen pieneksi jääneiden myymiseenkin, ja myynnit menivät sulkemiseen asti nytkin loistavasti. Ensimmäisenä koronaviikonloppuna meillä olisi myös ollut varattuna Jäähallin kirppikseltä pöytä, koska vihdoin ajattelin päästä eroon omista vaatteistani ja kodin tavaroista, joita olen pikkuhiljaa karsinut kodistamme, ja olin jopa onnistunut saamaan erinomaisen paikan Jäähallilta. No, eipä nyt sitten mentykään.
Paikallinen Facebook-kirppisryhmä toimii onneksi edelleen ovenkahvakauppaperiaatteella kontaktittomasti, ja maksut hoituvat MobilePaylla. Facebookissa olen lähinnä myynyt tavaroita, mutta niiden kuvaamisessa ja kaupantekoajankohdan sopimisessa on tietysti oma vaivansa. Jokusen kirjan olen pienelle kotikoululaisellemme myös ostanut, sekä – heh – jumppapallon. Niin, ja erinomaisen kamerajalustan! Nyt kun joka päivä mietimme minne suuntaamme kävelyretkelle, on ihan kivakin käydä poimimassa ostoksia naapurustosta ulko-ovenpielistä, onpahan jokin kohde minne lenkkeillä.
Viime päivinä olen jotenkin erityisesti iloinnut muutamista kirppislöydöistä, joita olen hankkinut viime talven ja alkukevään aikana. Kun on paljon kotona, pienet yksityiskohdat ympärillä huomaa helpommin. Olen myös repinyt riemua kotoisista mutta kuitenkin näteistä vaatteita, vaikkei niitä välttämättä näe juuri kukaan muu kuin minä.
Pari vaatekappaletta on päätynyt ylleni aika usein, jotenkin nämä vain tuntuvat omilta. Pitsijakku on ostettu juurikin Jäähallilta maaliskuun alussa, ja leopardineule tarttui mukaan Kattilahallin kirpputorilta, molemmat muutamalla eurolla. Pitsijakku on vähän yllättävä valinta minulle, kontrastien ja mustan rakastajalle, mutta minulla taitaa olla ollut hempeä kausi menossa jo jonkin aikaa.
Olin etsinyt kivaa lyhyttä neuletta pitkään, ja olen paatunut mustavalkoisten eläinkuosien ystävä. Paula Koivuniemi, täältä tullaan! Olen sen verran lyhytselkäinen, että sopivan pituiset puserot ovat kiven alla.
Samalta Jäähallin reissulta nappasin myös 2OR+BYYAT -merkkisen designtakkiasian. Siihen liittyy muistoja, sillä tunnen suunnittelijan henkilökohtaisesti, ja juuri hänen myymälänsä tilan perin omalle puodilleni viisi vuotta sitten Yatin muuttaessa toiselle kadulle. Tyttö, joka tämän myi, oli ollut myymälässä töissä, ja oli iloinen että osasin arvostaa Suomessa tuotettua designia, kun useimmat tuolla kirpputorilla halusivat ostaa vain mahdollisimman halvalla. Mielestäni kolme kymppiä ei kuitenkaan ollut paha hinta takista.
Tästäpä tuli mieleeni, että katsoimme juuri eilen Harakanpojan kanssa loppuun Ylen tosi-tv-dokumenttisarjan Verta, hikeä ja T-paitoja. Se oli hyvin havainnollistava, avasi pikamuodin nurjaa puolta tehokkaasti, ja sai minutkin entistä pontevammin pohtimaan omaa kulutustani ja sen vaikutuksia ympäristöön ja muihin ihmisiin. Lapsi seurasi sarjaa myös mielenkiinnolla. Tosiasiahan on, että maailmaan ei juuri tarvitsisi tuottaa uusia vaatteita, jo olemassa olevilla vaatettaisi koko väestön vuosiksi. Tästä syystä uuden vaatekappaleen tuotantotapa olisi syytä ainakin tuntea hyvin ennen kuin raottaa kukkaronnyörejään. Länsimaalaisen kuluttajan melkeinpä ainoa keino vaikuttaa siihen, että puuvillanpoimija tai ompelija toisella puolella maapalloa saa elämiseen riittävän palkan ja kelvolliset työolot on vaatia parempaa vastuunottoa ja läpinäkyvyyttä sekä oman tuotantoketjun tuntemusta vaatevalmistuttajilta.
20—24.4.2020 vietetään jälleen Vaatevallankumousta. Tempauksella muistetaan 7 vuotta sitten Bangladeshissa sattuneessa vaatetehtaan katon romahduksessa kuolleita ja loukkaantuneita tuhansia ompelijoita. Vaatevallankumous herättelee miettimään kuka teki vaatteeni, ja millä ehdoilla.
Tänään kävin paikallisessa puutarhaliikkeessä, Sofianlehdon kukkatalossa ja piristin itseäni neilikoilla. Ihanaa viikkoa kaikille!
HARAKANPESÄSSÄ 