Rottinkirakkautta

Myönnän. Villitykset tartuvat minuun herkästi. Etenkin jos kyseessä on sisustus-, tai vaatetyyli. Jälkimmäisissä tulen niin paljon jälkijunassa ennen kuin jokin asia pääsee omaan vaatekaappiini, että puhun tosiaan mieluummin tyylistä kuin muodista. Mutta olen innokas trendien haistelija, ja bongaan asioita, jotka kuplivat noustakseen pinnalle.

Muutin vuosi sitten 50-luvun alussa rakennettuun pieneen kerrostalokotiin. Olen remontoinut sitä rakkaudella, maalannut katot, vaihtanut tapetteja, korjannut ja maalannut keittiön alkuperäisiä puukaappeja, vaihtanut seinien värejä, pessyt ja puunannut, hitaalla tahdilla. Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että tämä on ensimmäinen vuokrakotini moneen vuoteen, joten vuokraisännän suostumuksella mennään. Välillä tunnen olevani hieman hullu, kun laitan aikaa ja vaivaa asuntoon, jota en omista. Materiaalit minulle toki korvataan. Mutta niin se vaan menee, että oman käden jälki tekee minulle kodista kodin, ja silloin on oikeastaan aivan sama olenko hullu vai en. Minulle on kunnia-asia saada palauttaa asuntovanhusta lähemmäs alkuperäistä ulkomuotoaan. Neliöitä on kaksiossa melko vähän, usein kaipaan avaruutta enemmän kuin sitä on. Kuutioita on onneksi kohtalaisesti mukavan huonekorkeuden ansiosta.

Muuton yhteydessä sain äidiltä lapsuudenkodistani korituolin. Siihen liittyy paljon muistoja, pienenä minun tehtäväni oli suihkia siihen vettä, jotta rottinki pysyy hyvänä. Kotitalo jouduttiin myymään muutama vuosi sitten, ja olen iloinen, että tuo tuoli asuu nyt luonani. Se on 80-luvulta, enkä olisi moista kalustetta huolinut mihinkään edellisistä asunnoistani. Nyt yhtäkkiä tähän kotiin rottinki tuntui sopivan kuin nenä päähän, vaikkei tuoli ihan tarpeeksi vanha olekaan, onneksi rottingin muotoilu on melko ajatonta. Huomaan kerääväni mummotyyliä ympärilleni entistä enemmän.

Ja kuinkas kävikään. Olen bongannut rottingin paluun lukemattomista paikoista tämän jälkeen. Materiaali viehättää entistä enemmän, ja minimalistinen sisustusmakuni on alkanut taipua pehmeydelle ja lämpimille luonnonmateriaalien sävyille. Olohuoneessani on nykyään tällainen ryhmä, joka koostuu kolmesta täysin eri ikäisestä rottinkikalusteesta. Siron pienen sohvan hankin viime viikolla Ikeasta. Tuoli on sieltä kasarilta. Suuri aarteni, 50-luvun pyörällinen lasipöytä löytyi äitini kodin läheltä pienestä vanhan tavaran kaupasta. Kannen kidekuvioinen lasipinta muistuttaa minua lapsuudenkotini verannan ikkunoista.



Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s